JätkäJätkät
JätkäJätkät syntyi rap-artisti Asan Loppuasukas-levyn äänityksissä vuonna 2008. Levyn valmistuttua yhtye alkoi keikkailemaan Asan taustayhtyeenä nimellä Asa & JätkäJätkät. Vuonna 2010 Asa sulautui osaksi yhtyettä ja nimeksi jäi pelkkä JätkäJätkät. Aiemmin taustalaulajina toimineet Puppa J ja Joska Josafat nousivat Asan rinnalle pääsolisteiksi ja myös muut yhtyeen jäsenet alkoivat ottamaan solistin vastuita.
Yhtye julkaisi debyyttilevynsä Ykstoistykstoist vuonna 2010, toinen levy Jatkojatkot julkaistiin 2011 ja kolmas Marian Sairaala 2013. JätkäJätkiltä kuullaan pitkän tauon jälkeen uutta musiikkia, kun yhtyeen neljäs kokopitkä albumi julkaistaan alkuvuonna 2025. Levyltä on julkaistu jo kaksi singleä ”Sumplin” ja ”Pommisuojan ovi”.
JätkäJätkät valittiin YleX-radiokanavan äänestyksessä vuonna 2011 Suomen toiseksi parhaaksi live-yhtyeeksi 2000-luvulla.
JätkäJätkät on: Asa, Puppa J, Erno ”Ernie Hawks” Haukkala, Kim ”Kasio” Rantala, Rasmus ”Rasse” Pailos, Pekka ”Vamokki” Varmo, Antti ”Luottis” Kivimäki ja Ville ”Tuhooja” Väätäinen.