Joalin

Persoonallisella ja enkelimäisellä äänellään hurmaava Joalin on yksi tämän hetken kiinnostavimmista kotimaisista artistitulokkaista. Sielukasta popia tekevä artisti on viettänyt suuren osan elämästään Meksikossa ja Espanjassa, ja herkän rehellisissä kappaleissa hienovarainen ja pohjoismainenkin tyyli yhdistyy entisten asuinmaiden latinosoundeihin sulavasti. Laulukielinä kuullaan toisiinsa vaivattomasti kietoutuvat englanti ja espanja.

Joalin julkaisi ensimmäisen singlensä Angelito sekä debyytti-EP:nsä I’m The One vuonna 2022. Biisien tekijäjoukosta on vuodesta 2021 löytynyt useita hittejä kynäillyt Jori Roosberg. Vahvalla musiikillisella ja esteettisellä visiolla varustettu sekä toistaiseksi vain muutamia live-esiintymisiä Suomessa tehnyt tähti työstää parhaillaan uutta musiikkia.